Tapauksessa ostaja oli vuonna 2018 ostanut Keravalta kiinteistön, jossa sijaitsi 1940-luvulla valmistunut puutalo. Kaupanteon jälkeen ostajalle ilmeni, että vuonna 2003 tehdyssä hoitosuunnitelmassa alue oli ehdotettu asemakaavalla suojeltavaksi rakennuskannan historiallisten erityispiirteiden vuoksi. Kaupungin karttapalvelun perusteella kiinteistö kuului kulttuurimaisema-alueeseen. Ostaja vaati puuttuneen tiedon perusteella hinnanalennusta neljänneksen kohteen kauppahinnasta.

Lain mukaan kiinteistössä on vallintavirhe, jos myyjä on ennen kaupan tekemistä antanut ostajalle virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon kiinteistön käyttöä tai vallintaa rajoittavasta viranomaisen päätöksestä taikka jättänyt tällaisen tiedon ilmoittamatta ja tämän voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan. Tapauksessa ostaja vetosi siihen, että ilmoittamatta jäänyt suojelustatus nostaisi remontoinnin kustannuksia, hankaloittaisi muutostöitä ja rajoittaisi mahdollista myyntiä.

Kuluttajariitalautakunta arvioi ratkaisussaan inventoinnin oikeudellista merkitystä: inventoinnin suositukset eivät ole oikeudellisesti velvoittavia eivätkä ne rinnastu viranomaisen suojelupäätökseen tai asemakaavaan. Kiinteistö ei täten ollut virallisesti suojeltu.

Kuluttajariitalautakunnan mukaan sen, että kiinteistö kuului kulttuurimaisema-alueeseen tai kulttuuriperintöalueeseen, ei voitu katsoa vaikuttaneen kiinteistön kappaan tai sen käyttöön ostajan tarkoittamalla tavalla.

Kiinteistössä ei näin ollen katsottu olleen vallintavirhettä eikä lautakunta suosittanut asiassa hyvitystä. Lisää vallintavirheestä voit lukea blogistamme!

Kuluttajariitalautakunnan päätös D/5415/42/2022, annettu 27.3.2026.